Vuodessa on kaksi päivää,
jolloin ei voi tehdä mitään.
Ne ovat eilinen ja huominen,
joten tänään on oikea päivä
rakastaa, uskoa, tehdä ja elää.
– Dalai Lama –

Tarja Vaarala

Miten minusta tuli refleksologi ja ravintovalmentaja

Mielenkiintoinen ja tervehdyttävä matkani kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin pariin alkoi 90-luvun loppupuolella kun ryhdyin opiskelemaan vyöhyketerapiaa. Samoihin aikoihin kävin anatomian ja fysiologian kurssilla Turun sairaanhoito-oppilaitoksessa. Huomasin, että ihmiselimistö on kiinnostava kokonaisuus ja että elimistö pyrkii aina kohti tasapainoa ja terveyttä kun sille vain annetaan siihen mahdollisuus. Arjen kiireessä, lasteni ollessa pieniä opinnot jäivät taka-alalle enkä tullut suorittaneeksi vyöhyketerapiaopintojani loppuun. Tein kuitenkin vyöhykehoitoja ystävilleni ja sukulaisilleni eikä ajatus terapeutin työstä koskaan sammunut. Olin valmistunut muutama vuosi sitten varanotaariksi Turun oikeustieteellisestä tiedekunnasta ja työskentelin suuren kansainvälisen firman lakiosastolla notaarina. Tuntui aika ahdistavalta, kun tietoisuuteen pyrki ajatus siitä, että olen väärällä alalla!

Olen taipuvainen ajattelemaan, että meillä jokaisella on täällä oma tehtävämme. Toiset löytävät tehtävänsä helpommin, toisille sen löytäminen voi olla haastavampaa. Välillä meidät pakotetaan tekemään uusia valintoja ollaksemme siellä missä meidän kuuluukin olla. Niin kävi minullekin.

Työpaikallani vuosia muhineen homeongelman seurauksena aloin saada monenlaisia terveysongelmia. Aluksi kiusana olivat kuukausittain toistuvat poskiontelontulehdukset antibioottikuureineen, myöhemmin nivelkivut, jatkuva päänsärky, hengitysvaikeudet, iho-ongelmat, kilpirauhasongelmat, vaikeat suolisto-ongelmat ja kemikaaliyliherkkyys. Luonnollisesti tuolloinen ruokavalioni oli osatekijänä sairastumisessani.

Omat myönteiset kokemukseni refleksologiasta ja myöhemmin funktionaalisesta lääketieteestä sekä ravitsemushoidosta johtivat siihen, että halusin auttaa myös muita voimaan paremmin. Lähdin uudelleen opiskelemaan refleksologiaa ja myöhemmin funktionaalista lääketiedettä sekä ravitsemusta. Irtisanouduin myös aikaisemmasta työstäni, joka ei vastannut arvojani ja josta en saanut elämääni mitään iloa.

Nykyään ajattelen, että sairastumiseni oli siunaus. Minut pakotettiin tekemään tuolloin kipeiltä tuntuvia muutoksia, jotta voisin tänään tehdä sitä työtä, jota nykyään teen.

Rakastan työtäni ravintovalmentajana ja refleksologina, jossa saan ohjata kanssaihmisiäni kohti parempaa oloa ja hyvinvointia.

Koulutukseni

Ravintovalmentaja   

Olen käynyt ProHealth Oy:n järjestämän funktionaalisen lääketieteen koulutusohjelman vuosina 2013 -2014 

Lue lisää funktionaalisen lääketieteen koulutuksesta

Pro Health Oy:n järjestämän terveydentukipilarit koulutuksen olen käynyt vuosina 2012 – 2014.

Lue lisää koulutuksesta

Refleksologi

Olen käynyt Suomen vyöhyketerapia- ja refleksologiaopisto Medika Novan järjestämän koulutuksen ja saanut diplomin vuonna 2010. Koulutus täyttää LKL:n koulutusvaatimukset ja on yhtenäinen Pohjoismaiden kanssa. Medika Nova on R.I.E.N (Reflexology in Europe) ja I.C.R (International Council of Reflexologists) jäsen sekä LKL ry:n rekisteröimä kouluttaja.

Lue lisää koulutuksesta

 

Tervetuloa voimaan hyvin!